keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

puolivälissä

Hei!Aika täällä hujahtaa kuin silmissä, voisi mennä hitaamminkin. Tietysti olisi mukava nähdä perhettä ja ystäviä mutta elämä täällä on kuitenkin niin helppoa ja huoletonta. Töissä mennään edelleenkin samalla mallilla kaikki hyvin! Työskentely on rentoa mutta joksenkin tylsää kun ei ole hirveästi tehtävää... Mutta työkaverit yrittävät parhaansa mukaan keksiä mulle jotain tekemistä tai sitten pyytävät katsomaan vierestä jos on jotain sellaista mitä en itse voi tehdä. Olimme koulussa viime perjantaina ja eilen eli keskiviikkona. Perjantaina kuunneltiin poikien esitystä Ptuj'sta ja keskiviikkona opittiin sloveniaa sekä askarreltiin pääsiäismunia.

Viime viikonloppuna käytiin pääkaupungissa Ljublijanassa, kaupunki oli todella kaunis ja nähtävää oli paljon. Sinne oli matkaa junalla yli kaksi tuntia onneksi meillä oli matkaoppaina Nika ja Sabina. Samaisella reissulla Jenna lähti takaisin Suomeen. Joten nyt mulla on täällä oma huone joka tekee mulle hyvää saan heti paremmin unta ja on paljon levänneempi olo. Oma rauha on mulle aika tärkeä ja se onkin vähän joutunut koetukselle tässä joten tämä järjestely toimii mainioisti. 12 päivää tätä reissua jäljellä, eiköhän täällä pärjätä :'D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti